sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Tiikerikakku


Marmorikakku ohjeella tehty, toiset kutsuu myös tiikerikakuksi. Täytekakun näköinen kahvikakku.



Marmorikakku

225 g pehmeää voita
225 g sokeria

4 munan keltuaista

225 g vehnäjauhoja
1 ½ tl leivinjauhetta

1 sitruunan raastettu kuori (sitruslikööriä)
¼ tl suolaa

4 munan valkuaista

Voi ja sokeri hierotaan ilmavaksi vaahdoksi. Joukkoon lisätään munankeltuaiset. Jauhoseos lisätään vähin erin sekä sitruunankuori ja suola. Sitruunankuori kannattaa pehmittää tilkassa vettä tai sitruslikööriä. Kovaksi vaahdoksi vatkatut valkuaiset käännellään varovasti joukkoon.

Edellisestä taikinasta otetaan 8 kukkurallista ruokalusikallista ja siihen sekoitetaan

3 rkl kaakaojauhetta (sekoitetaan keskenään sokerin kanssa)
3 rkl sokeria
1 rkl tummaa rommia

Kaadetaan kerroksittain voideltuun ja korppujauhotettuun rengasvuokaan tai kakkuvuokaan (halkaisijaltaan 18-20 cm). Paistetaan 180 asteessa noin 50-60 min.

Muusta kakunteosta jääneet kreemit ja massat käy myös tämän kakun koristeluun.

Kreemiä (riittää noin kolmeen tai neljään kakkuun):
250g voita, 500g tomusokeria, 1rkl maitoa ja pari teelusikallista vaniljasokeria.
Vaahdota voi. Lisää puolet tomusokerista ja vaahdota lisää. Lisää maito ja loput tomusokerit vatkaa kuohkeaksi. Levitä heti vatkattuasi, mutta tee tämä vasta jäähtyneelle kakulle.


Pinnalle marsipaania ja sokerimassaa (1:1) hyvin sekoitettuna, voi värjätä niin halutessaan.

1 kommentti: